Logistiikkakoordinaattori
Etsimme logistiikkakoordinaattoria vastaamaan oman vastuualueensa toimitusten sujuvuudesta ja varmistamaan, että asiakkaamme saavat laadukasta palvelua jokaisessa toimitusketjun vaiheessa.
Luhta Sportswear Company on johtava suomalainen pukeutumisalan konserni ja yksi suurimmista urheiluvaateyrityksistä Euroopassa. Konsernin merkit Icepeak, Luhta, Rukka, Dachstein, Balmuir, Ril’s ja Your FACE tunnetaan korkealaatuisista tuotteistaan. Yrityksen tuotteita viedään yli 50 maahan. Päämarkkina-alueita ovat kotimaan lisäksi Keski-Eurooppa, Ranska, Hollanti ja Italia. Vuonna 1907 perustetun sukuomisteisen yrityksen upea pääkonttori sijaitsee Lahden Renkomäessä.
Haemme pääkonttoriimme Lahteen vakituiseen työsuhteeseen
LOGISTIIKKAKOORDINAATTORIA
Tässä monipuolisessa roolissa vastaat omien vastuumarkkinoidesi ja asiakkaidesi toimitusten valmistelusta, lähettämisestä ja laskutuksesta sekä varmistat, että toiminta täyttää asiakkaiden ja kuljetuskumppaneiden vaatimukset. Olet keskeinen linkki eri osapuolten välillä ja vaikutat omalla työlläsi suoraan toimitusvarmuuteen, asiakastyytyväisyyteen, tuotteiden saatavuuteen sekä liiketoiminnan sujuvuuteen.
Työssä onnistuminen edellyttää vahvaa organisointikykyä, järjestelmäosaamista, tarkkuutta sekä kykyä hallita useita asiakkuuksia samanaikaisesti. Rooli edellyttää myös kykyä priorisoida tehtäviä ja löytää ratkaisuja tilanteissa, joissa aikataulut, asiakastoiveet ja varastojen kapasiteetti muuttuvat jatkuvasti.
Tässä roolissa pääset työskentelemään laajasti niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmiemme kanssa. Teet päivittäistä yhteistyötä myynnin, tuotetiimien, varastojen, asiakkaiden sekä logistiikkakumppaneiden kanssa toimitusketjun sujuvuuden varmistamiseksi.
Tehtäviisi kuuluu muun muassa,
Vastata oman vastuualueesi toimitusten valmistelusta, lähettämisestä ja laskutuksesta asiakas- ja kuljetusyhtiövaatimusten mukaisesti.
Ratkoa aktiivisesti kuljetuksiin, toimitusaikoihin, kappalemääriin, keräilyihin, palautuksiin ja reklamaatioihin liittyviä poikkeustilanteita.
Ohjeistaa varastoja esimerkiksi erikoisasiakkaiden vaatimuksista, pakkaus- ja lavoitusohjeista, lähtöpäivistä, noutojärjestelyistä sekä muista toimituksiin liittyvistä käytännöistä.
Seurata ja arvioida toimitusketjun eri osapuolilta saatavaa tietoa sekä tehdä päätöksiä, jotka tukevat toimitusten oikea-aikaista ja kustannustehokasta toteutumista. Päätöksenteossa tulee huomioida yhtä lailla asiakkaiden vaatimukset, varastojen kapasiteetti, kuljetusratkaisut, toimitusaikaikkunat sekä liiketoiminnan tavoitteet.
Koordinoida ja ylläpitää sujuvaa yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa varmistaen toimitusketjun tehokkaan toiminnan.
Kehittää omalta osaltaan toimitusketjun sujuvuutta, laatua ja asiakaskokemusta.
Mitä toivomme sinulta?
Erittäin hyvää numerotarkkuutta, huolellisuutta ja järjestelmällisyyttä.
Sinulla on vahvat oman työn johtamisen taidot ja pystyt priorisoimaan ja koordinoimaan useita yksityiskohtia eri sidosryhmien kesken itsenäisesti.
Yhdessä tekeminen ja aktiivinen yhteydenpito eri sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin sujuu sinulta luontevasti.
Kansainvälisen toimintaympäristömme vuoksi edellytämme sekä suomen että englannin kielen hyvää suullista ja kirjallista hallintaa, muu kielitaito katsotaan eduksi.
Hallitset datan käsittelyn ja sinulla on valmiudet oppia käyttämään monia eri järjestelmiä. Toivomme, että sinulla on kokemusta toiminnanohjausjärjestelmästä, kuljetusyhtiöiden ja asiakkaiden portaaleista ja hallitset Microsoft Officen työkaluista erityisesti Excelin erinomaisesti.
Toivomme, että olet innostunut laajentamaan osaamistasi toimintomme eri tehtäväalueille.
Odotamme sinulta tehtävässä onnistumiseksi soveltuvaa työkokemusta ja/tai soveltuvaa tutkintoa, kuten kaupallista tai logistiikka-alan tutkintoa.
Mitä muuta tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle uniikin uramahdollisuuden yhdessä Euroopan johtavista tekstiilialan yrityksistä. Meillä pääset vaikuttamaan ja kehittämään sekä samalla kehittymään myös itse yhä monipuolisemmin alan ammattilaisena. Pääset työskentelemään monipuolisessa ja vastuullisessa roolissa osaavan logistiikkatiimimme tukemana.
Työskentelypaikkanasi toimii pääkonttorimme Lahdessa. Tarjoamme liukuvan työajan ja mahdollisuuden hybridityöskentelyyn. Haluamme nähdä sinut toimistolla vähintään kolmena päivänä viikossa, ja tarvittaessa myös useammin, jotta yhteistyö ja tiimihenki säilyvät parhaimmillaan.
Neljä arvoamme, sisäinen yrittäjyys, uudistuminen, yhdessä tekeminen ja vastuunotto ohjaavat tavoitteidemme saavuttamista. Haluamme olla edistämässä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Olemmekin allekirjoittaneet FIBS ry:n monimuotoisuussitoumuksen.
Yrityksemme missiona on, että haluamme inspiroida niin asiakkaitamme kuin omaa henkilöstöämme aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan sukupolvesta toiseen. Tarjoammekin sinulle myös tätä tavoitetta tukevat henkilöstöetumme.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Me emme malta odottaa, että pääsemme tutustumaan sinuun! Lähetäthän hakemuksesi liitteineen mahdollisimman pian, viimeistään tiistaina 6.10.2026. Huomioithan, että hakemus tulee lähettää rekrytointijärjestelmämme kautta. Haluamme edetä rekrytoinnissa nopeasti, joten läpikäymme hakemuksia ja haastattelemme tarvittaessa jo hakuaikana.
Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian
Jos haluat kysyä tehtävästä lisää, voit olla yhteydessä seuraavina soittoaikoina rekrytoivaan esihenkilöön Katriina Sihvoseen, Operations Manager, p. +358 44 722 0570
Tiistaina 29.9. klo 13–14
Torstaina 1.10. klo 13–14
.
Tutustu meihin lisää!
Haluamme tuotteillamme ja toiminnallamme inspiroida aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan sukupolvesta toiseen. Olemme ylpeitä lähes 120-vuotisesta perinnöstämme – vuosien varrella rakentamastamme vahvasta perustasta ja syvällisestä osaamisesta. Yhdessä asiakkaidemme ja kuluttajiemme kanssa olemme toteuttaneet useita menestystarinoita – ja luomme niitä tulevaisuudessa yhä lisää.
Yrityssivumme Luhta Sportswear Company | Luhta.com
Vuosikertomuksemme Vuosikertomus – Luhta Sportswear Company | Luhta.com
- Sijainnit
- Luhta pääkonttori, Lahti
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Luhta pääkonttori, Lahti
Luhta Sportswear Companyn toimintaa ohjaavat missio ja visio ja arvot kiteyttävät, miksi yrityksemme on olemassa, mitä haluamme saavuttaa ja kuvaavat yrityksemme tavoitetilan.
Olemme täsmentäneet yrityksemme mission ja vision seuraavasti:
MISSIOMME
Inspiroimme aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan sukupolvesta toiseen.
118-vuotisen historiamme aikana olemme vuodesta toiseen luoneet kestävää designia, tehneet vastuullisia valintoja ja tuotemerkkimme ja -valikoimamme ovat rohkaisseet ja inspiroineet ihmisiä kaikkialla maailmassa kohti aktiivista elämäntapaa.
Tuotteidemme design mahdollistaa elämästä nauttimisen: ulkoilemme, sisustamme, elämme arkea täysillä ja juhlistamme viikonloppuja. Nämä hetket ovat osa meitä ja elämäntarinaamme.
VISIOMME
Inspiraatiota ja menestystä seuraavalle 100 vuodelle.
Olemme ylpeitä 118-vuotisesta perinnöstämme – vuosien varrella rakentamastamme vahvasta perustasta ja syvällisestä osaamisesta. Etenemme luottavaisin mielin kohti seuraavaa sataa vuotta. Olemme yksi Euroopan suurimmista urheiluvaateyrityksistä. Tulevaisuudessa haluamme olla yksi maailman suurimmista ulkoilusta inspiraationsa hakevista urheiluvaateyrityksistä. Yhdessä asiakkaidemme ja kuluttajiemme kanssa olemme toteuttaneet useita menestystarinoita – ja tulemme luomaan niitä lisää.
Toimintamme kautta luomme positiivisen vaikutuksen ihmisten aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan. Vastuullisilla valinnoillamme on merkitystä, ja haluamme olla mukana rakentamassa tulevaisuutta, jossa on entistä parempi elää – tavoite, jonka merkitys tulee jatkossa yhä kasvamaan.
Tarjoamme korkealaatuisia tuotteita laajan yleisön saataville – tuotteita, joilla on erinomainen design, laatu ja hinta-laatusuhde.
Arvostamme pitkäaikaista yhteistyötä ja sitoudumme yhteiseen tekemiseen niin sisäisten kuin ulkoisten kumppaniemme kanssa. Yhdessä työskennellen ja yhteistä intohimoamme seuraten luomme yhä uusia menestystarinoita tuleville sukupolville.
YHTEISET ARVOMME LUOVAT POHJAN TOIMINNALLEMME
Arvot auttavat meitä hahmottamaan toimintaamme, tekemään oikeita valintoja vaikeissakin tilanteissa sekä jaksamaan paremmin. Edellytämme kaikkien yrityksessämme toimivan arvojemme mukaisesti ja haluamme arvojemme näkyvän ulospäin jokapäiväisinä tekoina. Yrityksemme arvot on kiteytetty neljään ydinajatukseen seuraavasti:
Sisäinen yrittäjyys
Annamme tilaa kehittää ja kehittyä, ottaa vastuuta ja vaikuttaa.
Innostuneen, kehityshakuisen ja huippuosaavan henkilöstömme kanssa luomme jatkuvasti uusia menestystarinoita.
Olemme aloitteellisia, otamme vastuun asioista, ja viemme asiat tavoitteellisesti loppuun asti.
Tuemme ympäristöä, jossa henkilöstömme kehittää osaamistaan.
Uudistuminen
Olemme uteliaita, innovatiivisia ja uskallamme haastaa itseämme ja toisiamme.
Olemme rohkeita ja ketteriä päätöksenteossa sekä avoimia muutokselle.
Uudistumme ja pysymme kansainvälisen ympäristön kehityksessä mukana.
Keskustelemme avoimesti ja opimme vastoinkäymisistä.
Yhdessä tekeminen
Yhdessä saamme enemmän aikaan ja menestymme
Tuemme tiimihengen luomista, onnistumme yhdessä ja viestimme avoimesti.
Jokaisella on vastuu kysyä, kuunnella, välittää ja puuttua. Jokainen meistä kantaa tärkeää roolia osana tiimiä, kunnioitamme toinen toisiamme.
Jokainen on meille arvokas omana itsenään ja tuemme kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Vastuunotto
Valintojemme kautta haluamme jättää jälkeemme paremman maailman.
Toimintamme on läpinäkyvää ja sitoudumme asettamiimme vastuullisuustavoitteisiin.
Teemme itse, tiedostamme vastuumme ja kannustamme kaikkia sidosryhmiämme tekemään vastuullisia valintoja.
Suunnittelemme ja luomme tuotteita, jotka kestävät aikaa niin laadun kuin designin osalta.
Luhta Sportswear Company yrityksenä
Luhta Sportswear Companyn päämarkkinat ovat kotimaan lisäksi Keski-Euroopassa, Ranskassa, Hollannissa ja Italiassa.
Yhtymän tunnetuimmat merkit ovat Luhta, Rukka, Icepeak, Dachstein, Balmuir, Ril’s ja Your FACE. Lisäksi yhtymään kuuluu rentoon sportswear-henkiseen pukeutumiseen keskittynyt Luhta Brand Store –ketju, ajattomiin ja yksilöllisiin muodin mallistoihin keskittynyt Your & More -ketju, Luhta-brändimyymälä Helsingin keskustassa, Balmuir-lifestylemyymälät Helsingissä ja Oulussa, naisten muotia tarjoava Your FACE -ketju sekä edullisesti edellisten sesonkien mallistoja ja erikoiseriä kuluttajille tarjoavat Luhta Outlet -myymälät. Lentokentällä matkustajia palvelevat Luhta Lifestyle Store sekä Balmuir Helsinki Airport.