Tuotekehityskoordinaattori, Rukka Sport
Haemme määräaikaiseen tehtävään tuotekehityskoordinaattoria koordinoimaan Rukka Sport- ja Dachstein-merkkien tuotekehitystä tuotteen elinkaaren eri vaiheissa.
Luhta Sportswear Company on johtava suomalainen pukeutumisalan konserni ja yksi suurimmista urheiluvaateyrityksistä Euroopassa. Konserni työllistää noin 1000 henkilöä ja tekee noin 200 miljoonan euron liikevaihdon. Konsernin merkit Icepeak, Luhta, Rukka, Dachstein, Balmuir, Ril’s ja Your FACE tunnetaan korkealaatuisista tuotteistaan. Yrityksen tuotteita viedään yli 50 maahan. Päämarkkina-alueita ovat kotimaan lisäksi Keski-Eurooppa, Ranska, Hollanti ja Italia. Vuonna 1907 perustetun sukuomisteisen yrityksen upea pääkonttori sijaitsee Lahden Renkomäessä.
Haluamme tuotteillamme ja toiminnallamme inspiroida aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan sukupolvesta toiseen. Olemme ylpeitä lähes 120-vuotisesta perinnöstämme – vuosien varrella rakentamastamme vahvasta perustasta ja syvällisestä osaamisesta. Yhdessä asiakkaidemme ja kuluttajiemme kanssa olemme toteuttaneet useita menestystarinoita – ja luomme niitä tulevaisuudessa yhä lisää.
Haemme pääkonttoriimme Lahteen määräaikaiseen työsuhteeseen
TUOTEKEHITYSKOORDINAATTORIA RUKKA SPORTILLE
Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen tuotekehityskoordinaattoria Rukka Sportille.
Rukka Sport divisioonan tuotekehityskoordinaattorin tehtävänä on Rukka Sport ja Dachstein tuotekehityksen toiminnan koordinointi sekä myynnin kannalta oleellisten työvälineiden oikea-aikainen valmistelu ja tarpeellisten tuotetietojen aktiivinen ylläpito eri järjestelmissä. Tehtävä sisältä siis laajasti erilaisia tuotekehitykseen liittyviä koordinoivia tehtäviä tuotteen elinkaaren eri vaiheissa. Roolissasi teet aktiivisesti läheistä yhteistyötä oman tiimin ja monen muun eri sidosryhmän kanssa, esimerkiksi suunnittelijoiden kanssa koskien värejä ja materiaaleja ja myynnin kanssa liittyen myyntimateriaaleihin.
Tehtäviisi kuuluu muun muassa
Tuotetietojen avaus ja päivitys eri järjestelmissä, tullinimikkeiden ja FEDAS koodien organisointi, toimitusaikamuutoksista huolehtiminen
Kankaisiin liittyvät tehtävät, joihin kuuluu muun muassa uusien kankaiden hankinta, kankaiden hallinta ja arkistointi, oikean hinta- ja laatutason varmistaminen ja hyväksyttäminen tuotepäälliköllä
Mallistoihin ja mallisarjoihin liittyvä koordinointi, kuten tilausten tekeminen, toimituksen valvominen ja toimiminen yhteysrajapintana sisäisille sidosryhmille
Myynnin tukimateriaalin valmistelu
Workbookien läpikäynti ja päivitys sekä PIM tekstien tarkistus
Mitä odotamme sinulta?
Tekstiilimateriaalien hyvää tuntemusta ja vaatteen tuotekehityksen prosessiymmärrystä
Soveltuvaa tekstiilialan koulutusta ja/tai työkokemusta vastaavista tehtävistä
Sinulla on vahvat oman työn johtamisen ja projektinhallintataidot, pystyt priorisoimaan ja koordinoimaan useita projekteja ja yksityiskohtia eri sidosryhmien kesken
Vaikka roolisi on itsenäinen, niin yhdessä tekeminen ja aktiivinen yhteydenpito eri sidosryhmiin sujuu sinulta luontevasti
Kansainvälisen toimintaympäristömme vuoksi edellytämme sekä suomen että englannin kielen hyvää suullista ja kirjallista hallintaa, muu kielitaito katsotaan eduksi.
Hallitset datan käsittelyn ja sinulla on valmiudet oppia käyttämään monia eri järjestelmiä. Hallitset Microsoft Officen työkaluista erityisesti Excelin ja Powerpointin sekä Illustratorin.
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle uniikin uramahdollisuuden yhdessä Euroopan johtavista tekstiilialan yrityksistä. Meillä pääset vaikuttamaan ja kehittämään sekä samalla kehittymään myös itse yhä monipuolisemmin alan ammattilaisena.
Pääset työskentelemään tiimissä, joka tekee suorituskykyiset urheiluvaatteet kaikkiin sääolosuhteisiin. Dynaamiset tuotteemme on luotu huippusuorituksia varten.
Työskentelypaikkanasi toimii pääkonttorimme Lahdessa. Tarjoamme liukuvan työajan ja mahdollisuuden hybridityöskentelyyn. Haluamme nähdä sinut toimistolla vähintään kolmena päivänä viikossa, ja tarvittaessa myös useammin, jotta yhteistyö ja tiimihenki säilyvät parhaimmillaan.
Neljä arvoamme, sisäinen yrittäjyys, uudistuminen, yhdessä tekeminen ja vastuunotto ohjaavat tavoitteidemme saavuttamista. Haluamme olla edistämässä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Olemmekin allekirjoittaneet FIBS ry:n monimuotoisuussitoumuksen.
Yrityksemme missiona on, että haluamme inspiroida niin asiakkaitamme kuin omaa henkilöstöämme aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan sukupolvesta toiseen. Tarjoammekin sinulle myös tätä tavoitetta tukevat henkilöstöetumme.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Me emme malta odottaa, että pääsemme tutustumaan sinuun! Lähetäthän hakemuksesi liitteineen viimeistään sunnuntaina 1.3.2026. Huomioithan, että hakemus tulee lähettää rekrytointijärjestelmämme kautta. Läpikäymme hakemuksia jo hakuaikana.
Työ alkaa sopimuksen mukaan. Määräaikaisen tehtävän kesto on huhtikuulle 2027.
Rekrytointiprosessimme etenee siten, että toteutamme ensimmäisen haastattelukierroksen videohaastattelutyökalun avulla. Ensimmäiseen vaiheeseen pääsevät saavat kutsun sähköpostitse. Toiseen vaiheeseen päässeille soitamme henkilökohtaisesti ja kutsumme tapaamiseen.
Tutustu meihin lisää täällä:
Yrityssivuillamme Luhta Sportswear Company | Luhta.com
Lukemalla vuosikertomuksemme Luhta Vuosikertomus 2024.pdf
Urasivuillamme Tervetuloa urasivullemme - Luhta Sportswear Company
- Osasto
- Valikoimat ja brändit
- Sijainnit
- Luhta pääkonttori, Lahti
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Luhta pääkonttori, Lahti
Luhta Sportswear Companyn toimintaa ohjaavat missio ja visio ja arvot kiteyttävät, miksi yrityksemme on olemassa, mitä haluamme saavuttaa ja kuvaavat yrityksemme tavoitetilan.
Olemme täsmentäneet yrityksemme mission ja vision seuraavasti:
MISSIOMME
Inspiroimme aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan sukupolvesta toiseen.
118-vuotisen historiamme aikana olemme vuodesta toiseen luoneet kestävää designia, tehneet vastuullisia valintoja ja tuotemerkkimme ja -valikoimamme ovat rohkaisseet ja inspiroineet ihmisiä kaikkialla maailmassa kohti aktiivista elämäntapaa.
Tuotteidemme design mahdollistaa elämästä nauttimisen: ulkoilemme, sisustamme, elämme arkea täysillä ja juhlistamme viikonloppuja. Nämä hetket ovat osa meitä ja elämäntarinaamme.
VISIOMME
Inspiraatiota ja menestystä seuraavalle 100 vuodelle.
Olemme ylpeitä 118-vuotisesta perinnöstämme – vuosien varrella rakentamastamme vahvasta perustasta ja syvällisestä osaamisesta. Etenemme luottavaisin mielin kohti seuraavaa sataa vuotta. Olemme yksi Euroopan suurimmista urheiluvaateyrityksistä. Tulevaisuudessa haluamme olla yksi maailman suurimmista ulkoilusta inspiraationsa hakevista urheiluvaateyrityksistä. Yhdessä asiakkaidemme ja kuluttajiemme kanssa olemme toteuttaneet useita menestystarinoita – ja tulemme luomaan niitä lisää.
Toimintamme kautta luomme positiivisen vaikutuksen ihmisten aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan. Vastuullisilla valinnoillamme on merkitystä, ja haluamme olla mukana rakentamassa tulevaisuutta, jossa on entistä parempi elää – tavoite, jonka merkitys tulee jatkossa yhä kasvamaan.
Tarjoamme korkealaatuisia tuotteita laajan yleisön saataville – tuotteita, joilla on erinomainen design, laatu ja hinta-laatusuhde.
Arvostamme pitkäaikaista yhteistyötä ja sitoudumme yhteiseen tekemiseen niin sisäisten kuin ulkoisten kumppaniemme kanssa. Yhdessä työskennellen ja yhteistä intohimoamme seuraten luomme yhä uusia menestystarinoita tuleville sukupolville.
YHTEISET ARVOMME LUOVAT POHJAN TOIMINNALLEMME
Arvot auttavat meitä hahmottamaan toimintaamme, tekemään oikeita valintoja vaikeissakin tilanteissa sekä jaksamaan paremmin. Edellytämme kaikkien yrityksessämme toimivan arvojemme mukaisesti ja haluamme arvojemme näkyvän ulospäin jokapäiväisinä tekoina. Yrityksemme arvot on kiteytetty neljään ydinajatukseen seuraavasti:
Sisäinen yrittäjyys
Annamme tilaa kehittää ja kehittyä, ottaa vastuuta ja vaikuttaa.
Innostuneen, kehityshakuisen ja huippuosaavan henkilöstömme kanssa luomme jatkuvasti uusia menestystarinoita.
Olemme aloitteellisia, otamme vastuun asioista, ja viemme asiat tavoitteellisesti loppuun asti.
Tuemme ympäristöä, jossa henkilöstömme kehittää osaamistaan.
Uudistuminen
Olemme uteliaita, innovatiivisia ja uskallamme haastaa itseämme ja toisiamme.
Olemme rohkeita ja ketteriä päätöksenteossa sekä avoimia muutokselle.
Uudistumme ja pysymme kansainvälisen ympäristön kehityksessä mukana.
Keskustelemme avoimesti ja opimme vastoinkäymisistä.
Yhdessä tekeminen
Yhdessä saamme enemmän aikaan ja menestymme
Tuemme tiimihengen luomista, onnistumme yhdessä ja viestimme avoimesti.
Jokaisella on vastuu kysyä, kuunnella, välittää ja puuttua. Jokainen meistä kantaa tärkeää roolia osana tiimiä, kunnioitamme toinen toisiamme.
Jokainen on meille arvokas omana itsenään ja tuemme kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Vastuunotto
Valintojemme kautta haluamme jättää jälkeemme paremman maailman.
Toimintamme on läpinäkyvää ja sitoudumme asettamiimme vastuullisuustavoitteisiin.
Teemme itse, tiedostamme vastuumme ja kannustamme kaikkia sidosryhmiämme tekemään vastuullisia valintoja.
Suunnittelemme ja luomme tuotteita, jotka kestävät aikaa niin laadun kuin designin osalta.
Luhta Sportswear Company yrityksenä
Luhta Sportswear Companyn päämarkkinat ovat kotimaan lisäksi Keski-Euroopassa, Ranskassa, Hollannissa ja Italiassa.
Yhtymän tunnetuimmat merkit ovat Luhta, Rukka, Icepeak, Dachstein, Balmuir, Ril’s ja Your FACE. Lisäksi yhtymään kuuluu rentoon sportswear-henkiseen pukeutumiseen keskittynyt Luhta Brand Store –ketju, ajattomiin ja yksilöllisiin muodin mallistoihin keskittynyt Your & More -ketju, Balmuir-lifestylemyymälät Helsingissä ja Oulussa, naisten muotia tarjoava Your FACE -ketju sekä edullisesti edellisten sesonkien mallistoja ja erikoiseriä kuluttajille tarjoavat Luhta Outlet -myymälät. Lentokentällä matkustajia palvelee Luhta Lifestyle Store.